Haaveilen kesästä ja merestä. Oikeastaan järvikin kelpaisi.
Päiväunissani, jotka saatan viettä Helsingin moottoritien bussissa kellun tyynessä vedessä ja
katson pilviä, jotka muodostavat kuvioita taivaalle. En nää taivaalla norsuja tai autoja kuten lapsena, mutta näen miten pilvet muodostavat spiraaleja, pehmeitä täyteläisiä tyynyjä ja laskelmoivaa kepeyttä.
En halua nousta pois vedestä, vaikka laiturin päässä minua odottaisi päivän kolmas jäätelötuutti. Haluaisin mennä ulapalle. Katsoa kun aallot hakkaavet veneen reunaa niin, että en uskalla roikottaa jalkojani enää veden pinnan rajassa. Ja kuulla kun lokit kirkuvat kalaa. Täällä minä haluan olla.

Oikeasti bussissakin on ihan hyvä olla. Ulkona tuulee vielä kylmästi, enkä haluisi nousta bussista ja huomata, että taas yksi päivä on selän takana. Matkalla on hyvä olla. Kunhan muistaa pakata eväät ja lukemista. Patonki, kuivatut hedelmät ja kepeä romaani antaa minulle aihetta keskyttää päiväunet.
Meri kyllä odottaa minua. Mihinkä se karkaisi?